torstai 13. lokakuuta 2016

Ennenaikaista takapakkia

 Käytiin tuossa joku päivä Sadden kanssa parin tunnin maasto ja molemmilla oli superkivaa ♥ ja kuuma... Ilmeisesti tästä maastosta johtuen, yli viikon jälkijunassa Sadden molemmat lavat ovat nyt turvonneet, joten ollaan pidetty vähän vapaata välissä (jo viikko...). Lisäksi omat menot; ystävän hautajaiset, näyttelyreissut, risteily, vähän taas tauottavat kirjoittamista, mutta kunhan saan mm uusimmat cordeokuvat koneelle!

Millaisia muita, kuin liikutuspostauksia haluaisitte lukea? :)



tiistai 4. lokakuuta 2016

Ratsastuskouluponi

 Ystäväiseni Rebekka kävi tuossa joku päivä meillä liikuttamassa Sadden, kun en kehnon sään takia vaan saanut itseäni ratsastushousuihin ja urheilemaan. Tilanne ei kuitenkaan juurikaan tuosta eronnut, kun kuitenkin seisoin samassa säässä keskellä kenttää ulkona. Lisäksi hevosen selässä olisi ollut lämpimämpi...

Sadde yritti taas kuuliaisen kiltin pienen ponin tavoin vain jumittaa ja pungerrella oman mielensä mukaan, joten nyt keskityttiin, että Rebekka saisi ison, reippaamman liikutussuokkinsa askeleisiin tottuneena tänkin pikkupullan liikkumaan siellä missä kuski haluaa ja sitä vauhtia mitä kuski haluaa. Lisäksi korjailtiin vähän istuntaa, sen mitä osaan itse mistään mitään sanoa.




Käynti alkoi pikkuhiljaa sujumaan ja istunta säilymään käynnissä. Seuraava haaste olikin ravi ja sen pitäminen yllä ja tahdikkaana, kun poni olisi mielummin salakavalasti vaan löntystänyt jotain ravin ja käynnin sekoitusta. Kohta kuski uskalsi kuitenkin vaatia ponia tekemään ja homma alkoi sujua myös ravissa hyvin! Jee! Ravi pysyi yllä, tahti löytyi, askeleisiin rupesi tottumaan sen isomman hevosen jäljiltä ja kaikki oli iloisia.




Nää kävi vielä loppukäynnit keskenään metsässä ja Rebekka kävi seuraavanakin päivänä liikuttamassa Sadden itsenäisesti, hommat kuulma luistivat silloin jo alusta asti paljon paremmin, kun se pieni minäpiru huusi olkapäällä pohkeesta ja raipasta ja uhkasi hiekalla... :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aina askeleen jäljessä

22.9. sain hippusen motivaatiotani takaisin luettuani pitkän tovin edellisenä iltana vuosia vanhoja heppakeskusteluja facebookista. Aamulla kiskoin rähjäiset tallikamat niskaan ja päätin liikuttaa tuon jumppapallon edes maastakäsin, joten suunnattiin posekuvien kautta liinan kanssa pellolle. Saddella ei ollut ylimääräistä virtaa, mitä olisin voinut kyllä odottaa. Laiduneväät taitavat painaa mahassa sen verran, ettei sitä jaksa kovin ripeästi lennättää. ":D"

Kentällä mentiin joku 20-25min tavoitteena taas saada pidettyä ravi tahdikkaana ja laukka yllä. Siirtymissä ois taas ollut parannettavaa, varsinkin kun apuja hankaloitti vielä kamera toisessa kädessä. Juoksutusraippa ois kyllä pop, ei tarvis huitoa minkään kouluraipan voimilla... Sadde oli lopuksi aivan märkä, joten vaihdettiin liina naruun ja käytiin käppäilemässä meidän rantametsikössä ja rannassa -taas kameran kanssa.




Niimpä, jumppapallo...

Kirppu seurasi mielenkiinnolla meidän alkuverkkoja vierestä.



























Sadde löyti metsästä koristeita...

Tarhaan mennessä piti jumpata vähän myös mummon kanssa.


Ennenkuin sisälle ennätin, sain myös loistavan tilaisuuden ottaa muutamia kissakuvia lisää! Näiden parin lisäksi loput siirtyy jossain vaiheessa nähtäville koirien blogin puolelle.

Pura
Topi


Loppuilta menikin sitten ^tuossa projektissa. Piuhoja ja remmejä löytyy kyllä yllinkyllin aivan liikaa yli omien tarpeiden, mutta en vaan osaa luopua. No, ompahan putsattavaa kun siihen hommaan ryhtyy.

Oon myös alkanut taas vakavasti harkita vuokraajaa ponille/poneille, koska näiden mahojen kanssa alkaa vaipua epätoivoon eikä apukäsiä kieltämättä ole täällä liikaa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Lihapullareenit

 Ui jumpe! Saatiin ratsastuskuvia pitkästä aikaa ikuisuuteen! Jenni kävi 15.7. kameran kanssa kyläilemässä ja samalla käytiin vähän tuuppailemassa Sadden kanssa ympyrällä työskentelyä.